Maanantaiasioita

On taas aika maanantain, ja itselleni olen kalenteriin merkinnyt, että tänään pitäis Hoitaa Asioita. Eli käytännössä kirjoitella esim. työhakemuksia (jee...) ja sitten ruveta ihan oikeesti tekemään vaihtohommia. Mä en oo vielä tehny sitä learning agreementiakaan, enkäö hankkinu lentolippuja, enkä mitään. Lisäksi pitäis ottaa yhteyttä ihmisiin, joista kaverit on mulle vinkannu. Siis sellaisiin, jotka on kanssa keväällä Madridissa.
Eilen sentään alivuokrasin kämpääni, tosin ei sekään menny ihan putkeen... määräaikainen sopimus muuttuikin kuukauden irtisanomisajalla irtisanottavaksi. En jaksa yhtään ees miettiä, että miten hoidan asian Madridista käsin, jos se ilmoittaakin helmikuussa, että häipyy maaliskuun lopussa. Ärsyttää itse asiassa aika paljon, koska puhe on ollu koko ajam tammikuusta toukokuuhun tapahtuvasta vuokrauksesta ja meillä oli siitä suullinen sopimuskin, mutta... Äh. No, yritän nyt sysätä taka-alalle koko ongelman. Ei sille kumminkaan enää mitään voi. Jos tää ei oliskaan ottanu tätä kämppää ollenkaan, olisin ollu vielä enemmän pulassa. Mutta olis pitäny vaan olla tiukkana. :/

Päh.

Viikonloppu oli sentään kiva. Perjantaina oli mulla se tentti ja sekin meni yllättävän hyvin siihen nähden, etten ollu lukenu ollenkaan sitä toista kirjaa. Mutta tässä tapauksessa "yllättävän hyvä" ei kyllä tarkota mitään sen enempää ku että edes kirjoitin jotain kaikkiin kysymyksiin. Voi olla, etten saa kirjoituksistani silti yhtään pistettä ja tentistä tulee hylsy. Mutta toivotaan parasta.
illalla mentiin teatteriin katsomaan näytelmä "Ansa". Mä olin nukkunu edellisenä yönä niin vähän, että mulla oli erittäin vakavia vaikeuksia pysyä hereillä teatterissa. Etenkin, koska näytelmä oli ihan mielettömän tylsä. Suurinta hupia sain revittyä vasta sen jälkeen, kun pääsin keuhkoamaan kaikille, että se oli huono. Harmi sinänsä, koska yleensä taetterista lähtee aina niin innostuneena ja suorastaan voimautuneena.
Lauantaina oli Saaran tuparit, se oli sentään oikeestikin hauskaa. Olis kiva, jos elämässä olis enemmän kotibileitä, vaikka eihän nää nykyiset oo kulta-aikojen veroisia, kun ei kukaan sammu mihinkään eikä oksenna kanteleeseen, enkä mä pussaillu kenenkään kanssa matolla. Ihan sivistyneesti siellä oltiin ja lähdettiin baariin. Loppuillasta Freetimessä tapasin Neitsyt-Naapurin, jonka kaikki kaveritkin tuntuu olevan pelimiehiä. Se kaveri yritti negata mua ja hermostuin siitä aika tavalla. Ryöpytin sitä kadulla ja vittuilin niille siitä, ettei niittenkään pelimies-taktiikat oo vissiin kauheesti tulosta tuonu, että onko varaa tommosella nössöllä tulla negaamaan muita. (Tää negaaminen onkin kaiken sen teennäisyyden ohella suurin syy siihen, miksi en voi sietää koko ideologiaa.) Lopulta se kaveri sanoi, että on hän kumminkin yhden asian tässä tajunnu. "Tää Jyväskylä ei oo mikään Los Angeles." Sitten se laahusti pois.
Mä kävelin Neitsyt-Naapurin kanssa kotiin. Se on kyllä omituinen tyyppi, mutta oon alkanu varmaan just siks kauheesti pitää siitä. Miten mahtava on ihminen, joka puhuu ihan suoraan kaikesta! Sairaan vapauttavaa. Harmi vaan, että sitten senkin täytyy yrittää ettiä jotkut tavisrepliikit kirjasta. Pälätettiin rappukäytävässä puoli seitsemään aamulla. Eilen olikin sitten kiva siivota asuntonäyttöä varten, olin aika varma, että saan sydänkohtauksen. Ja olin lopulta niin uupunu, etten jaksanu ees lähteä kattomaan ilotulituksia enkä syömään blinejä.

Mutta... Nyt niitä hommia. Vai lähtiskö koiran kanssa ulos?