Viikko 7

Siinä teille kekseliäs otsikko. Otsikointi kuuluu kyllä elämän vihattavimmat asiat top 5, aineskin melkein.
No, eipä tää blogi oo muutenkaan kovin kekseliäs. Ajauduin kriisiin, kuin luin Jennan blogia yks yö ja se oli paljon parempi ku tää mun oma! Mikäli oikeasti laadukas ja hauskasti kirjoitettu Espanjan vaihtoblogi kiinnostaa, suosittelen siirtymään sinne. Toisaalta hyvähän se on kirjoittaa hauskasti, jos tekee kaikkea hauskaa, kuten käy salsatunnilla ja keskustelee naapureiden ja kämppisten kanssa. Mä vaan kyyhötän täällä kopperossa.

Mutta kajautetaan nyt kuulumisia kopperostakin sitten kuitenkin.
Aika paljon on ehtiny tapahtua sitten viime kirjoituksen.

Ensinnäkin viime viikolla oli koulun organisoimat vaihtareiden tutustumisbileet pienehkössä baarissa, jatkot yökerhossa. Menin tietenkin paikalle ja sain rintaani pienen Suomen lipun. Lippuhavaintojeni mukaan olin ainut pohjoismaalainen noissa kinkereissä. Ja siltä se kyllä vähän vaikuttikin. Mä vasta seisoin ujona ryystämässä juomaani, kun mun ympärillä kaikki muut jo tutustuivat ihan tosissaan. Suukkoja vaihdeltiin, nimiä kerrattiin ja minuutin parin kuluttua tanssittiin kädet toisen harteilla kuten ylimmillä ystävillä on tapana. Ja sitten eteenpäin.
Yritin pysytellä jenkkien lähistöllä, koska niiltähän tuo small talk sujuu, ajattelin, että siitä varisis ehkä mullekin jotain tuttavuuksia. Mutta lähinnä tuntui kyllä, että jään surkealla tavalla kaikkien jalkoihin ja änkyttävä arka skandinaavi ei vaan pysty muuntautumaan seurapiirihaiksi noin vaan. Että oikeastaan en kyllä tutustunu yhtään kehenkään, vaan sain pikemminkin tutustumiskammon.

Seyraavana päivänä tuli sitten Arto, ja hylkäsin kaiken muun sosiaalisuuden yrittämisenkin. Oli kyllä outoa nähdä näinkin pitkästä aikaa, me ei olla ikinä oltu näin kauaa erossa, ei lähimainkaan. 6,5 vuotta toisen välittömässä läheisyydessä ja yhtäkkiä monta tuhatta kilometria väliin. Ensimmäinen järkytys mulle oli se, että Arto oli ihan blondi! Mä oon aina tietenkin pitäny sitä tosi tummana, mutta kai mun silmä on täällä tottunu oikeesti mustatukkaisiin ja tummiin ihmisiin niin, että Arto oli ihan vaalea yhtäkkiä. Toisekskin kyllä havaitsin, että se ei ollu sitten käyny parturissa ja hajamielisyytensä vuoksi oli pukeutuneena niiden isän kauheeseen "silkki" pusakkaan, eli ns. mannetakkiin. Mutta tää nyt oli arvattavissa.
Kuvittelin etukäteen, että sitten kun vihdoin nähdään, niin mä hyppään kyynelehtien sen kaulaan, mutta oikeasti se olikin vähän kummallista ja en keksiny mitään sanottavaa. Olin pettyny.
En tiedä oliko Artokin hermostunu, vai oliko sillä muuten vaan tyhmät vitsit. Ärsyynnyin ja kriiseilin sisäisesti, että kiva homma, nyt täytyy perua kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ja hirveesti säätää, koska tosiaankin kasvettiin heti erillemme, voi voi. Huonekin oli liian pieni kahdelle ja yöllä ei saa unta, kun 90 senttimetrin sängyssä retkottaa kaks.

Mutta se outo olo meni kyllä ohi sitten. Oli taas kiva olla yhdessä ja tehdä kaikkea. Oli ihanaa, kun oli joku, kenelle voi puhua. Vartalo oppi taas muistamaan ne nukkumisasennot, joissa mennään sopivasti limittäin, eikä tönitä. Arto kävi parturissa ja osti uuden takin, ja mun silmissä se näytti taas erinomaisen hyvältä.
Mä tykkään katella sen jalkoja, kenelläkään toisella ei oo niin pitkää säärtä. Ja pidän siitä, miten sitä melkein itkettää, kun eläinkaupan ikkunassa on surullisia koiranpentuja. (ja otin ton muuten äänettömänä lupauksena siitä, että voin raahata täältä koiran mukanani Suomeen, jos kohtaan jonkun reppanan).

Mutta mitä siis oikeesti tehtiin viikon aikana:
-Käytiin ostoksilla valtavassa ostoskeskuksessa, siellä hurahti seittemän tuntia ihan noin vaan. Arto osti tosiaan takin ja mä ostin pari paitaa. Alennukset oli hyvät vielä tähän aikaan vuodesta, ja kauppoja niin paljon, että pari käytävää jäi kokonaan kiertämättäkin ja monta kauppaa katsomatta, kun ei seittemänkään tuntia riittäny.

- Käytiin jenkkien bileissä, tai yhden espanjalaisen järjestämät ne kyllä oli. Siellä oli ihan hullu meininki, en oo ikinä ollu niin äänekkäissä bileissä. Koska ihmiset tupakoi, oli kaikki ikkunat avattu, ja melu mukavasti kimpoili sisäpihan seinistä. Joskus kolmen aikaan yöllä mä kysyin, että eikö naapurit sano mitään, ja se espanjalainen poika vaan kohautti olkiaan, että huomennahan sen näkee. Suomessa olis poliisit tullu jo aikoja sitten. Bileissä oli yks meksikolainen vaihtari, joka oli kovasti pistoksissa Alvar Aallosta. Se hermostui Artolle, kun Arto meni möläyttämään, erttä mikä siinä Aallossa on niin erikoista. Myös Aki Kaurismäen elokuvat tunnettiin ja niitä luonnehdittiin samanlaisiks ku Almodovarin elokuvat. Nyökyttelin, vaikka enpä tiedä oonko samaa mieltä. Nyökyttelin aika paljon myös siks, että multa lähti ääni kokonaan noissa bailuissa, koska tulin just sopivasti kipeeks Arton saapuessa.

-Käytiin El Retiro -puistossa, kierreltiin siellä ihanissa maisemissa auringon paisteessa ja katseltiin ihmisiä. Siellä on lauantaisin hyvällä säällä paljon porukkaa. Syötiin mansikoita! Olis ollu mahdollisuus myös soutaa siinä lammella pikku veneellä, mikä vaikuttaa romanttiselta, mutta ei me sitten jaksettu jonottaa sinne. "Paremmin pystyy soutamaan suomalaisessa järvessä" Arto sanoi.

-Käytiin baarissa. Artoa tuntui ärsyttävän se, että juomat on baarissa kalliita ja istumapaikkoja ei oo, vaikka sanoin siitä etukäteen. Mutta ehkä sitä tungosta ei voi vaan tajuta etukäteen. Mä oon kai jo tottunu, kun mua se ei enää häiritse. Ja oon kovasti tykästyny siihen clubiin jossa oltiin, siellä on kaikkien aikojen paras dj.

-Sunnuntaina kierreltiin Rastrossa, se on Euroopan suurin kirpputori kuulemma. Enimmäkseen siellä on tietty kaikkea krääsää ja samat huivit joka kojussa, mutta siitä huolimatta siellä oli kiva kierrellä. Mä ostin huivin ja pari kivaa korua. Syötiin semmosta hyvää lihapiirakkaa ja mentiin kotiin, kun alkoi sataa. Mä tein ekaa kertaa espanjalaista munakasta. Siitä ei tullu ihan semmosta ku ravintoloissa, mutta oli se ihan hyvää kumminkin. Illalla käytiin ravintolassa, ja siellä oli aika pahaa ruokaa... En oo edelleenkään saanu täällä missään ravintolassa kovinkaan kummoista ruokaa, paitsi yhdessä buffet paikassa oli tosi hyvät salaatit!

-Maanantaina käytiin kuninkaanlinnassa, se oli ihan kiva kokemus. Linna oli vähän ylellisempi ehkä ku esim. Ruotsissa kuninkaanlinna. Tai siis koristeellisempi. Kierroksen jälkeen tavattiin pihalla joku adhd-italialainen, joka halus, että otetaan niistä valokuvia ja oli ylipäätään ihan pistoksissa kaikesta. Sen jälkeen nauratti pitkään. Kotiin palatessa alkoi taas sataa ja mä menin vaatekauppaan pitämään sadetta. Senhän nyt taas arvaa... Tai itseasiassa en mä meinannu oikeestikaan ostaa mitään, mutta aloin ihastella yhtä kallista hienoa takkia siinä joutessani. Kallis takki on Desigualista ja siinä on erilaisia kirjailuja ja koristeita ja kangastilkkuja ja ties mitä kaikkea, se on tosi erikoinen mulle. Mutta kallis takki oli alennuksessakin liian kallis, kunnes kallis ihana Arto sanoi, että maksetaanpa se hänen Visalla. Musta tuntui, että mä olin ihan ku se kuninkaanlinna koristeineni. Ihana takki. Ihana Arto.

- Tiistaina mä yritin mennä yliopistolle ja Arto lähti mukaan nähdäkseen, mimmosta siellä on. Mulla oli espanjan tunti, mutta eihän siitä tullu mitään, kun mua alkoi yskittää niin hulluna. Jouduin lähtemään kesken pois, kun yskästä ei vaan tullu loppua ja aloin ajautua paniikkiin, koska vihaan ja inhoan tommosia tilanteita, joissa en voi kontrolloida itseäni. Harmitti ja oli muutenkin huono olo. Oli koko viikon paha mieli siitä, että olin just nyt kipeä. Vaikka tehtiin kaikenlaista ja kierreltiin, niin en ollu se oma iloinen itseni, vaan hirveän väsyny koko ajan.

- Keskiviikkona oltiin Reina Sofian museossa kattomassa Dalit ja Picassot. Vaikka mä olin jo nähny ne, niin niitä jaksaa kyllä kattoa uudestaankin. Illemmalla mentiin euron iltaan 100 Montadillos- baariin ja ahmittiin parit sämpylät. Sieltä jatkettiin Jazz baariin. Se oli tosi tunnelmallinen paikka. Tosi täyttä sielläkin, ja epäilen, että istuttiin johonkin vip-paikoille, kun siinä oli niin väljää yhtäkkiä ja tarjoilijakin kävi jotain nalkuttamassa. Mutta eihän me mitään tajuttu, joten ei myöskään välitetty. Kun toi klubi meni kiinni, päätettiin lähteä vielä jonnekin kunnon paikkaan. Mentiin siispä keskustaan Joyhin. Ei siellä kyllä ollu mikään erityinen meininki, aika vähän ihmisiä näin madridlaisittain. Kalliit drinkit, olutkin maksoi 9 euroa. Mutta oli meillä ihan kivaa sielläkin.

-Viimeisenä päivänä kierreltiin vaan kaupungilla ja illalla käytiin El Tigressä syömässä tapaksia, ne oli herkkua!
Mä vollotin koko päivän, kun Arton piti pakata. Yöllä sitten saatoin sen lentokenttäbussiin. Oli ihan paska fiilis. Ja vielä paskemmaks muuttui, kun en saanu nukuttua ollenkaan jatkuvan yskimisen takia. Itkin sitten täällä entistä enemmän, oli niin maailman yksinäisin ja kurjin olo. Lopulta päätin mennä lääkäriin. Olin ihan liian poikki lähteäkseni terveyskeskukseen seikkailemaan, joten päätin maksaa, ja mennä englantia puhuvalle yksityislääkärille. Se antoi mulle antibiootit ja kunnon lääkkeet yskään ja olo onneks helpottui heti. Olis pitäny mennä jo silloin, kun Arto oli täällä. :(

Että semmoinen oli meidän viikko näin lyhyesti ja toisaalta kilometripostauksessa!

Nyt pitäis sitten palata viikoks arkeen ja oikeesti tehdä noi kurssivalinnat. Huh huh. Mutta sitten jatkuukin taas lomailu, nimittäin lähden viikonlopuks Mallorcalle ja sitten mummoa moikkaamaan Teneriffalle ja sitten tuleekin Saara ja Hanna N.
Onx pakko opiskella jos ei haluu?

Valintoja valintoja

Koska tästä blogista kuuluis virallisesti olla jotain hyötyäkin tuleville vaihtareille, kerrottakoon, että tänään alkoi varsinaiset opinnot, infopläjäyksellä toki ensin. Voi pojat. Kaikki vaihtarit (132 kappaletta kuulemma) istutettiin auditorioon, ja sitten erinäiset henkilöt edessä pajattivat käytännön infoa espanjaks. En tajunnu juuri mitään.
Sitten meidän jaettiin puoliks, ja mentiin luokkiin, ja siellä eteen lyötiin paksut paperinivaskat. Toisessa nivaskassa on kevätlukukaudella järjestettävät kurssit, toisessa niiden aikataulu. Siitä vaan sitten ruutupaperia, kyna ja kumi käteen, ja sovittelemaan kinnostavien kurssien aikatauluja yhteen. Eipä oo mitään sähköistä Korpin kalenteria täällä. Kurssikuvauksia ei myöskään harrasteta, vaan jokainen kurssista kiinnostunut menkööt ensimmäiselle luennolle kattomaan, kiinnostaako käsiteltävä asia ja haluaako sitoutua kurssin vaatimuksiin. Vaihtareiden tapauksessa harkittava asia on myös se, että ymmärtääkö sattumoisin mitään kyseisen opettajan puheesta. Tätä tutkailua saa tehdä kahden viikon ajan, sitten täytyy ilmottaa lopulliset valinnat.
Mä en oo vielä päättäny, mitä otan, mutta onneks mun ei tarvi ottaa montaa kurssia. Aion jatkaa espanjan opiskelua, se on jo yksi kurssi. Sitten otan varmaan kaks 6 pisteen kurssia vaan lisäks.
Siitä intensiivikurssista sainkin jo ekat 6 pistettä. Jos nyt oikeesti joku tuleva vaihtari joskus lukee tätä kirjoitusta, niin suosittelen todellakin tota kurssia, ellei espanja taivu ihan ku vettä vaan. Sehän kyllä maksaa ihan kiitettävän paljon, mutta tasoryhmissä oppii kumminkin uutta ja saa tosiaan jo yhdessä kuukaudessa 6 pistettä. Ja ihan ennen kaikkea: Saa ottaa varaslähdön yliopistoon tutustumiseen. Meitäkin oli nyt kaiken kaikkiaan joku 13 koko kurssilla, joten saatiin hyvin henkilökohtaista neuvontaa ja opastusta kaikissa käytännön asioissa, ja, mikä tärkeintä, englanniks.
Mutta tietenkin jos espanja jo sujuu, niin sitten varmaan voi tulla suoraan tähän yleiseen mylläkkään, kyllä kai siinäkin kaikki on aina paikkansa löytäny.

Tänään jatkuu vielä ohjelma bileiden merkeissä. Eli illalla vaihtareiden tutustumisbileet baarissa ja jatkot yökerhossa. Odotan kovasti, mutta vähän nihkeilyttää, kun huomenna aamulla on sen espanjan kurssin tasokoe. Mun pitäis päästä ton intensiivikurssin jälkeen siirtymään intermediate -tasolle, mutta pelkään pahoin, että darrassa suherrettu koe heittää mut vaan takaisin lähtöruutuun. No ei vaan, täytyy yrittää skarpata.
Sitten tuleekin jo Arppa. Harmittaa ihan sairaasti, kun nyt on ollu koko viikonlopun ja alkuviikon tosi lämmintä, n. 20 astetta. Puistot täyttyy kuhertelevista pareista, kukat kukkii, suihkulähteet pulppuaa, t-paitasillaankin on lämmin ja ihana olla ulkona. Sitten just kun mun potentiaalinen kuherteluseuralainen tulee, niin mitä lupaa säätiedotus: +5 ja heavy rain. Kiitos tästä, eipä sitten mennä puistoon pussailemaan. Toisaalta kyllähän täällä näkee arkipäivän intohimoa kaikkialla, niin metroissa kuin kaupan kassallakin. Se on kyllä oikeastaan ihan kivaa, semmoiset eläkeikäisetkin pusuttelee julkisesti ja kulkee käsi kädessä ja koko ajan hipelöivät toisiaan. Että ehkä sitä voi soveltaa myös sateella.
Ihan hyvä suunnitelma siis, paitsi että vielä pitäis saada suomalainen mies innostumaan ajatuksesta myös. Jooh. Ehkä vaan parempi kierrellä museoissa.

Outsider

Olin eilen jenkkien kanssa baarissa. Ensin vaikutti siltä, että vaan minä ja se yksi Alicia, josta pidän, oltais lähdössä, mutta sitten ne muutkin kumminkin tunki mukaan. Mentiin ensin yhden Jocelynin kämpillä alottelemaan, to pre-game. Siellä oli sen kämppikset, joista toinen on australiainen ja toinen irlantilainen. Tulin heti jyrätyksi kieleni kanssa, kun kaikki puhui taas niin nopeasti. Oltiin semmosta juomapeliä, missä yhdellä tietyllä kortilla pitää keksiä rimmaavia sanoja. Mulla nyt ei oo mitään mahdollisuuksia siinä, mutta vasta parin kierroksen jälkeen se pälkähti päähän niille muillekin, että ai niin, tää on varmaan muuten sulle vaikeeta. Paitsi että se Jocelyn kysyi silloinkin, että miten niin muka. Tuntuu, että se pitää mua muutenkin ihan tyhmänä eikä jaksa kuunnella mun juttuja. Mutta mikäs siinä. Mäkin pidin sitä tyhmänä, kun se kertoi jostain kaveristaan, jonka puhe oli hassun kuuloista, kun se puhui puoliks englantia ja puoliks australiaa. On se rankkaa.
Harmitti, kun ne puhui niin hankalasti ja nopeasti ja jatkuvasti kaikesta amerikkalaisesta, johon en voi sanoa mitään. En tajua miten ne ei tajua, että se ei oo hirveen kivaa. Sitten kun ne kämppikset meni nukkumaan, niin Matt huudahti, että vihdoinkin voidaan alkaa puhua Amerikan asioista! Mä sanoin, että ai jaa, pitäisköhän munkin lähteä, ja sitten se Matt oli silleen, että oho, voi harmi.
Mutta puhui ne siis kumminkin Amerikan asioista. Sitten välillä ne kysyy vaativasti, että Emmi, miksi olet niin hiljainen.

Olin ahdistunu. Sitten lähdettiin baariin ja kadullakin ne puhuu niin lujaa ja niillä on se aksentti, että kaikki heti kuulee, että ne on jenkkejä. Ja sitten ihmiset huutaa, että From America? ja ne on vaan, että yeah! Sinänsä tälläkään asialla ei pitäis olla juuri mitään väliä, mutta mua rupes ihan tosissaan ottamaan päähän se, että mustakin tehtiin väkisin amerikkalainen. En halua olla se. Mutta mitä järkeä nyt on alkaa jollekin ohikulkijalle täsmäntämään, että oikeastaan MÄ oon Suomesta. Kumminkin koin tulevani jotenkin riistetyks siinä, se oli ikävää. Baarissa oli sitten taas totuttuun tapaan jumalaton tungos ja meteli. En ymmärtäny kenenkään puheesta sitäkään vähää, kun en kuullu mitään. Baarimikko kieltäytyi jälleen myymästä meille, kun ei vissiin ulkomaalaiset kiinnostanu. Sekin on ihan sairaan ärsyttävää miten ne tekee sen, siis kattoo ihan röyhkeästi silmiinkin ja sitten kun tervehdit ja sanot tilauksen (espanjaksi), ne vaan kohauttaa olkiaan sen näkösenä, että sori tytöt, ei nyt. Sitten saat odotella jonkun 35 minuuttia, että kaikki muut on palveltu ja sitten ehkä saat jotain. Tää ilveily ei mitenkään auttanu siihen, että tunsin itteni ulkopuoliseks kaikesta.
Mökötin siinä sitten. Sitten aloin itkeä, niinkun aina. Sitten se Alicia vihdoinkin havahtui, ja rupesi puhumaan mullekin ja loppuilta oli sitten ihan hauska. Kuten sanottua, niin se Alicia on kumminkin ihan kiva, ja sitten pääsin mukaan siihen yleiseenkin keskusteluun, kun se jotenkin sai vedettyä mut takasin messiin.

Tulin taas joskus puol seittemältä kotiin. On hauska hillua yöllä myöhään ulkona, mutta siinä on kyllä se ongelma, että seuraava päivä menee ihan täysin nukkumiseen. Mä olin aikeissa mennä tänään Rastroon, Euroopan suurimmalle kirppikselle, mutta heräsin vasta puol neljältä. Enpä sitten mennykään.
Onneks huomenna on vapaapäivä. Täytyy yrittää herätä ajoissa, että ehdin vähän kaupungille. Siellä on varmaan kivempi kierrellä arkipäivänä, kun ei oo niin tolkuton tungos.

Jännä juttu muuten, että luin ennen lähtöä jonkun Madridissa vaihdossa olleen pojan blogia yliopiston sivun kautta. Se oli tehny yhen postauksen siitä, mikä kaikki sitä ärsyttää täällä. Muistan ihan tarkkaan, miten vaahtosin Artolle siitä, että ehkä tommosen ihmisen ei kannata edes lähteä mihinkään, jos ei yhtään osaa sopeutua. Tiskiharja, voiko ihminen olla enää pienisieluisempi, jos kaipaa Madridissa tiskiharjaa! Nyt luin sen blogikirjoituksen uudestaan, ja allekirjoitan täysin koko valituksen. Ja ostin Ikeasta viime viikonloppuna neljä tiskiharjaa.

Mikä se?

Ehkä mun ongelma täällä olemisessa on ollu se, etten oo tajunnu etsiä seuraa, joka olis enemmän itseni tasolla.
Eilen kadulla pikkulapsi osoitti pulua ja huusi äidilleen "Mikä?". Minä ja se lapsi tuijotettiin molemmat vaativasti sitä äitiä. No la palomahan se on, kyyhkynen. Mä olisin niin kovin mielelläni liittyny siihen seurueeseen, ja huutanu myös kaikesta, että mikä.
Mutta menin kumminkin metroon. Siellä pystyin seuraamaan pidemmän aikaa yhden tytön selostusta, koska sen joka kolmas sana oli sabeis, tiätsä. Ehkä löydän ystäväksi lopulta jonkun niinkuttelijan ja pysyn perässä.
Kiitokset myös sille keski-ikäiselle naiselle, joka näkytteli mun vieressä tuskallisen vaivalloisesti tekstiviestiään. Siinä viestissä se käytti rakennetta, jota olin vain hetkeä aiemmin päntännyt kielikurssilla. Noi on aina uskomattomia hetkiä. Oikeesti, puhuttekste oikeesti näin?

Arto lohdutti vähän aikaa sitten mun koti-ikävää sanomalla, että kohta on jo maaliskuu ja sitten onkin jo huhtikuu ja sitten onkin jo toukokuu ja sitten on kesäkuu ja pääsen pois. Sanoin, että on täysin naurettavaa olla vaihdossa ja vaan odottaa koko ajan, että se loppuu. Sitten tajusin, että itse tsemppaan itseäni olemaan täällä ajattelemalla, millaista on sitten kun oon jotain 45 vuotta. Jonain lauantai-iltana juon yhden lasin liikaa punkkua ja alan kuunnella espanjalaista musiikkia (ehkä Manu Chaota?) ja hyräilen, että silloin kun äiti oli nuori, niin äiti asui Espanjassa, se oli sitten ihanaa aikaa. Ja mun lapsia ei kiinnosta yhtään, koska nää asiat on kuultu tuhat kertaa ja mun mies ärtyy, koska siihen tämä ei liity ja olis tässä näitä hommiakin. Kumminkin meidän perhe matkustaa joskus lomalla Espanjaan ja mä puhun ruostunutta espanjaa ja käytän vanhentuneita sanontoja, ja kaikki on kiusaantuneita.

Taisteltava on.

Tänään oli kielikurssin loppukoe, joka meni itse asiassa ihan hyvin. Siihen kuului myös suullinen osio. Hämmästyin siitä, miten hyvin osasin kertoa asioita espanjaks kun kukaan ei huudellu siihen päälle, eikä puhunu samanaikaisesti eikä yrittäny arvuutella, että mitä meinaan sanoa. Ihan jopa kuulin oman puheeni ja ehdin vähän miettiäkin. Mutta eipä moinen tilanne täällä varmaan pääse toistumaan.
Sitten kävin maksamassa vuokran ja ostamassa säärikarvanpoistoainetta, eli kaikki kriittiset asiat on nyt hoidettu, ja viikonloppu voi alkaa.
Oli ihana päivä, aurinko paistoi niin lämpimästi, että ilman takkiakin oli kuuma.
Yleensä täällä on kumminkin selkeästi talvisempaa, minkä jouduin kertomaan Arto-raukalle, joka oli pakkaamassa lipokkaat mukaan.
Maailman ihanin Arto.

tökstökstöks

Ja taas tää blogin kirjoittaminen on jääny. Voisi sanoa, että täällä on vaan koko ajan niin paljon tekemistä, ettei ehdi kirjoittaa, mutta oikeasti kyse on kyllä siitä, että oon koko ajan niin väsyny, etten vaan jaksa kirjoittaa. Voisin vaan nukkua kaiket ajat. Eikun wait, niinhän mä teenkin.

Mmm. edellisen viikon aikana koettua: Torstaina mentiin Kapitaliin, joka on seitsemänkerroksinen discohelvetti. Mua ahdisti toi konsepti jo etukäteen, eikä asiaa parantanu yhtään se, että jenkit hehkutti "It's black out night!!!". Siis eipä sillä, ettenkö ikinä ite olis liikaa juonu, mutta ääh. Raahauduin kumminkin myös etkoille ja siellä olikin ihan perus teinimeininki. Yöllä sitten baariin. Kapital oli tosiaan iso, ehkä liiankin. Musta tuntuu, että mun koko ilta meni siihen, kun kiipesin niitä rappusia ylös alas ja etsiskelin muita ihmisiä. Juomat oli ihan sairaan kalliita, vesikin maksoi kuus euroa! Meni ihan liikaa rahaa tuolla, vaikken edes montaa drinksua tilannu, mutta ei nyt kuivin suinkaan tuolla kestäny olla. Kaiken kaikkiaan aika tylsä ilta, siis mulla. Muilla kai meni paremmin, kun näin lähes kaikkien suutelevan vieraita miehiä jossain välissä, yks hävitti puhelimensa ja kahdelta katos lompakko. Semmonen black out meininki.
Menin aamumetrolla kotiin, koska en osannu lukea karttaani. Kotiinkaan ei olis ollu pitkä matka. Siinä metroa odotellessa mulle tuli puhumaan kaks jotain tyyppiä, semmosia melko nuoria poikia. Sanoin, etten ymmärrä, mutta ne vaan jatkoi puhumista. En kokenu niitä mitenkään pelottavina tai uhkaavina, mutta ärsyttää tommonen. Kun en siis vaan oikeestikaan todellakaan ymmärrä, niin miksi pitää silti esittää jotain kysymyksiä?

Lauantaina oltiin taas Lisan kanssa ulkona ja se oli kyllä hauskaa. Käytiin semmosessa mukavassa kuppilassa, joka ei ollu mikään ihan pintaliitopaikka. Siellä oli halpaakin ja kaikin puolin hyvä meininki. Odotin juomiani tiskillä, kun hetkeksi palvelu keskeytyi, ja kaikki työntekijät kerääntyi yhteen ja veti yhden jekkushotin. Sitten siellä oli myös semmoinen nainen paljettipuvussa ja naamio päässä, joka tuli sanomaan meille, että ollaan tosi kauniita, olisko teillä huumeita.
Mutta eihän meillä ollu.

Eikä saatu edes ostettua, koska pankkiautomaatti oli rikki. Vitsi, paitsi pankkiautomaatti oli oikeestikin rikki, joten ei saatu edes juotua enempää. Mentiin kumminkin semmoselle clubille vielä. Siellä oli ihan sairaan hauskaa. Pääsin semmoseen zen-fiilikseen, etten ees yhtään ahdistunu tungoksesta enkä melusta enkä mistään. Tanssin vaan muiden mukana, ja loppujen lopuks se on hauskaakin, että on paljon ihmisiä, paljon biletysseuraa. Kukaan ei töni, kun vaan menee massan mukana.
Siellä myös mulle tuli juttelemaan joku miekkonen. Sillä oli aika omituinen tutustumismetodi, koska ensin käytiin peruskeskustelu: Oon Suomesta, oon vaihdossa, opettelen espanjaa, joo on kivaa, totta, Suomessa on tosi kylmä ja lunta. Sitten se yrittikin hyökätä suutelemaan mua. Ite en oikein moiselle ajatukselle lämpene, vaikka se tuntuu olevan yleistä täällä, näin sivusta seuranneena. Mulle ei yleensä kukaan puhu mitään. Jotenkin hämmentää tommonen kumminkin, eikö nyt ensin vois vaikka silmää iskeä, tai jotenkin edes antaa pientä vinkkiä, että oon sitten kiinnostunu susta, enkä Suomen lumitilanteesta.

Muun ajan oonkin sitten vaan nukkunu ja käyny koulussa. Nukkunu, nukkunu ja nukkunu.

Maanantaina käytiin kielikurssin kanssa Reina Sofian museossa, missä on Picassot ja Dalit ja sun muut modernin taiteen (espanjalaiset) klassikot. Olin odottanu tota vierailua tosi paljon ja ehkä sen takia se sitten tuntuikin aika pahalta. Mario-opas selitti siinä kaikkea, mulle jo aiemmista opinnoista tuttua asiaa, mutta espanjaks. Mulla olis ollu kerrankin paljon sanottavaa ja olisin tienny vastaukset sen esittämiin kysymyksiin, mutta enhän mä osaa puhua. Sitten se oli vaan silleen, että ei haittaa, vaikkei kukaan tienny. Mua rupes turhauttamaan niin paljon se koko juttu, kun en vaan pysty mihinkään ja oon niin voimaton, että, itkupilli kun olen, aloin sielläkin poraamaan ja mun piti mennä sinne vähän syrjemmälle, ettei kukaan näe, miten paljon mua harmitti. Sitten kun tulin takasin, niin se Mariokin vaan kommentoi, että jotkuthan ei modernia taidetta ymmärrä, mutta pitäis vaan olla avoin. Tuntui, että se tarkotti mua.
Vituttaa olla tämmöinen rampa. Vituttaa vaikuttaa ihan idiootilta koko ajan, tyhmältä ja tietämättömältä. Vituttaa, kun kaupan kassa pyörittelee mulle silmiään, kun en tajua. Vituttaa kun kaikki ympärillä huutaa jotain, mutta en tajua, että ne huutaakin mulle. Sitten tulee joku Ikean vartija ja riuhtaisee pois siitä, koska olit kasseinesi alueella, jossa ei saa kassien kanssa kulkea. Ja siinä vaiheessa kaikki ympärillä maiskauttelee paheksuvasti suutaan, että jo on röyhkeetä, kun ei mitään uskota.

Mä en tajua, miten jotkut lähtee jonnekin Aasiaa kiertämään ja ne vaan kommunikoi siellä ihmisten kanssa näyttämällä peukalolle, että jees jees tai pyörittää päätään, että nou nou. Sitten hymyillään ja halataan ja näytetään taas, että jees jees.
Mua ahdistaa, kun en pysty sanomaan mitään mihinkään. Mua ahdistaa, kun kukaan ei voi ymmärtää mua. Vaikka ne jenkitkin on tosi ystävällisiä enimmäkseen ja pitää mua siinä porukassa, niin eipä nekään oikeesti tiedä yhtään millainen mä oon, koska mä oon suomenkielinen. Musta tuntuu oikeesti niinku musta puuttuis vaan niin iso ja oleellinen pala koko ajan, kun en saa puhua niin vivahteikkaasti ku mitä puhuisin. Espanjaks nyt oon ihan toivoton, mutta ei edes se englanti oo sama asia.
Tuntuu, että oon vankina kuplassa, josta ei vaan pääse pois, eikä kukaan kuule.
En ees usko tällä hetkellä, että se kommunikointi helpottuu yhtään, kun ne muut vaihtarit tulee. Ehkä en oo vaan tarpeeks jees jees -tyyppi tänne. Tai siis vaihtoon ylipäätään.

En tiiä. Aika kova koti-ikävä tällä hetkellä. Mutta en mä nyt ajatellu luovuttaa. Sitä paitsi ikävöin osittain myös semmosta kotia, jota ei oo olemassakaan.
Ikinä ei oo hyvin.