viharakkaus

Omituista, mistä asioista huomaa, että on jokseenkin  kotiutunu jonnekin uuteen paikkaan. Esimerkiksi siitä, ettei enää oikeastaan kaipaa sitä maitoa yhtään. Alkaa syödä ihan eri ruokia ku ennen, ja tykätä niistä.
Alklaa yhtäkkiä oikeesti vähän tykätä espanjankielisestä musiikista. Siis voi herrajumala mihin kaikkeen sitä ihmismieli sopeutuukin. En voi enää Saarallekaan vittuilla, vaikka se menis toivomaan Shakiraa. Kai tää on joku eloonjäämisvietti, joka pyrkii sopeuttamaan vallitsevaan kulttuuriin.

Olin viime lauantaina clubilla amerikkalaisen Danin kanssa, tai no oikeastaan se on kuubalainen. En oo pitkiin aikoihin käyny täällä tommosilla clubeilla, koska en pahemmin niistä tykkää, mutta se oli kyllä oikeastaan aika hauskaa. Vähän ku viiden tunnin zumba, kun oli jatkuva loppumaton lattariputki ja tanssittiin hulluna koko se aika. se on hauska se dani, vähän ku naispuoleinen Jeff. Mutta pidempi! Se on niin itsevarma ja ylpeä ja leiskauttelee sitä mustaa tukkaa. Sen asenne on aina se, että okei, mitä sulla olis tarjota, ja parissa sekunnissa se jo tuomitsee sen: paskaa, siirrytään eteenpäin, that guy is creepy. Se on jotain tyyliin 19-vuotias, mutta ehdottomasti meistä kahdesta se henkinen johtaja. Tunsin itteni niin pöllöksi tönköksi suomalaiseksi, kun se yritti pyöritellä mua tanssilattialla. Eek. oppiikohan ne muuten itestään ne askeleet, vai pitääkö ne opetella? Ja mä kun en millään oo oppinu ees niitä foxin askeleita. Yritin silti samaa tekniikkaa nyttenkin: vilkutella vaan kädellä. Paskaa, siirrytään eteenpäin.
Oli ihan hauskaa. Paljon kaikenlaista hiihtäjää pyrki juttusille, kun me kaksi pitkää, musta jas valkoinen, liehuttiin siellä. Se Danikin on ihan jotenkin tyrmäävän näköinen, mun mielestä. Mutta äh, miks mua lähestyy nykyään aina vaan jotkut kauheat bodatut geelipäät tiukoissa t-paidoissa? Ja äh, aina ne samat lainit. Joo, oon vaalea ja tosi hyvännäköinen, entäs sit. Jotain ennen kokematonta luksusta siinä, että on varaa nirsoilla lähestyjistä ja repliikeistä. Tuskinpa tulee toistumaankaan ikinä.
Mun suosikki oli kyllä se mies, joka vannoi ja vakuutti, että puhun täydellistä espanjaa, hänen mielestä siiii-iii.

Tosin kyllä sitä aina välillä itsekin iloitsee siitä, että oikeesti pystyy jo kommunikoimaan espanjaks ja huomaa muistavansa ihan ihme sanojakin. Ja oon ehkä päässy siihen pisteeseen, missä oon vaan kovin malttamaton siitä, että pääsisin aina puhumaan ja selittämään. Ihan pieleenhän se aina menee, mutta en välitä, haluan vaan sanoa ite. Minä ite!
Ja sitten seuraavana päivänä se kaikki on poissa ja ei osaakaan sanoa mitään. Yllättävän lyhyt on se aika, jonka ihminen suostuu odottamaan toisen vastausta turhautumatta. Mulle sanotaan lause. Toistan lauseen mielessäni. Palastelen siitä eroon oudot sanat. Siis mitä tarkoitaa... AAH, välähtää! Ja siinä vaiheessa se toinen on jo tuominnu sut idiootiksi infantiiliksi ja päivittelee asiaa jossain muualla jonkun muun kanssa.

En muuten nähnny pääsiäiskulkueita enää täällä, mutta kävin kirkossa. Sain neilikan, jonka vein Jeesuksen jalkoihin. En osannut olla yhtään katolilainen, vaikka kömpelösti kumarruin koskettamaan sitä pyhää jalkaa. Tuntui, että kaikki töllää. Enkä mä edes tiedä mihin mä uskoisin, mutta toivoin kumminkin kaikkea hyvää mun perheelle, etenkin äitille. Ehkä Jeesus auttaa äitiä, kun äiti uskookin?

Tällä viikolla alkoi taas loman jälkeen koulu, olin jokaisella luennolla. Aika uskomatonta, että jotkut oikeesti toistaa viikosta toiseen tätä rutiinia.
Ärsytti lähes kaikki siellä.

Yhdellä kurssilla en tajua _mitään_. Opettaja puhuu tahallaan mahdollisimman nopeasti ja hankalasti, se oikein itekin nauroi, että ai kauhee, te Erasmukset ette varmaan kyllä tajua mitään, hah hah haa. Joo, no ei tajuta. Tekis mieli skipata koko vitun kurssi, mutta siitä sais 6 opintopistettä, jos sen pääsis jotenkin läpi...

...Mutta en tiedä pääseekö. Pari viikkoa sitten oli taidehissan koe. Se opettaja etukäteen vakuutteli, että ei mitään huolta, hän kyllä ymmärtää, että ette osaa espanjaa, ihan varmasti pääsette läpi kun vaan yritätte edes. No, ei. Se kyllä edelleen ymmärtää, ettei osata espanjaa, mutta sen takia sen mielestä olis reilua (?), että tehdään vielä kukin neljän sivun essee espanjalaisesta taiteesta. Mutta tää ei oo rangaistus, päin vastoin, tää on meille mahdollisuus oppia lisää espanjaa ja hän uskoo, että meillä tulee olemaan tosi hauskaa esseetä tehdessä. Pitää vaan yhtä espanjalaista taiteilijaa käydä haastattelemassa, kunhan semmoisen löydätte jostain, eiks oo jännää.
Sitten kun ei oltukaan ihan pistoksissa, se vaati, että reipastukaa nyt!

On taas erityisesti muutenkin käyny hermoon huutavat ihmiset. Ekalla luennolla oli kunnon perinteinen espanjalainen kaaos, josta nää tuntuu pitävän ihan erityisesti. Opettaja ilmoitti, että tehtävien palautus on 26. päivä. Siitä eteenpäin TUNNIN ajan kaikki päivitteli sitä, vitsaili asiasta, kyseli jotain, teeskenteli suuttumusta, teeskenteli tyhmää, toinen huusi, että ootko tyhmä. Kyllä huomaa, kun ihminen oikein nauttii siitä, kun se saa huutaa ryhmässä! No, mä en kestä tota. Ja sitten kun ne vielä tommosesta kiihtyy ihan hulluna, ihan ku -anteeks vaan- lapset ja eläimet, niin seuraavakin oppitunti meni siihen, että jengi vaan hyppi ympäriinsä, kunnes joku keksi, että hei täällä kaikuu, jos taputtaa käsiä yhteen tosi lujaa. Ja kaikki hakkaa käsiä, paitsi osa kirkuu, että iik, hirvee ääni.

Ja sitten seuraavalla tunnilla opettaja erehtyi sanomaan, että Picasso oli miljonääri ja kommunisti ja sitten oppilaat luokassa otti yhteen siitä, että voiko olla kommunisti, jos on miljonääri. Mulle tuli oikein semmonen säikähtänyt olo, kun ne huusi niin, että tukka hulmusi, vaikka ei kai ne nyt tommosesta ollu ees tosissaan vihaisia. Ja kädet vaan viuhoi mun ympärillä, aina toisin päin silloin, kun halutaan torjua toisen tyhmä kommentti, ja toisinpäin silloin kun halutaan antaa oma perustelu. (sitä kyllä salaa vähän ihailen ja haaveilen, että ottaisin sen tavan käyttöön työpaikan aamupalaverissa)

Jotenkin kaiken tän jälkeen en täällä kotona millään jaksais kuunnella tota jumalatonta huutoa. Ja kun sekään ei riitä, vaan näidenkin pitää aina taputtaa ja jalalla polkasta maata, kun on niin helvetin hauska kommentti. Kuulen, että ne suunnittelee perjantaiks jotain bileitä tänne. Wuhuu, varmaan sika hyvät bileet.

Ja sitten vielä sekin, että oon täällä kansainvälistymässä, mutta istun yksin läppärin ääressä vihaamassa ulkomaalaisia.

Erinomainen viharakkaussuhde koko tähän maahan kaiken kaikkeaan, mutta kiihkeä. Vielä kun yhen askeleen ottaisin ja pääsisin itekin huutamaan, niin olisi hauskaa. Tunnen oloni kuitenkin jotenkin ilmeikkäämmäksi, mutta se on varmaan ihan mun omaa haavetta. Luin myös yhtä kirjaa, missä oli nainen, joka oli päästä varpaisiin niin elegantti ja viehko ja hänen lumoaan vain lisäsi se, kuinka väärin hän puhui ranskaa. Ajattelin, että oon se, mutta espanjaksi. Sitten joku noista tummista, isotukkaisista, pitkäripsisistä, laihoista, mutta isotissistä espanjattarista puikahti mun ohi, ja tajusin, että oonkin vaan se valkovalas, joka ei ees espanjaa osaa puhua.

Semmoista tänne. Ihanaa kun on taas viikonloppu! Huomenna romantiikkaa heti aamusta, kun on Principe Guillermon häät. Jotenkin kyllä Britannian kuninkaalliset ja romantiikka on vähän nihkeä yhdistelmä...?
Ja lauantaina tietty vappu! Jee, oon niin varma, että suomen jaosto viettää erinomaisen vapun täällä. Olosuhteetkin on suotuisat: Sadetta luvattu. Suomeen oli vissiin luvattu räntää, siihen ei taideta täällä venyä, vaikka kyllähän se hienosti tois vapputunnelmaa. Ja kiitos pyhän jälkeisen pyhän, vappua vois kerrankin jatkaa ihan vapaasti, koska maanantaikin on vapaa. Oon luvannu itseasiassa esitellä vappua vielä sunnuntaina itävaltalaiselle, kun se vihdoinkin raahautuu takaisin tänne. Mutta voiko vappua selittää, se pitäis kokea.
Ihan kiva kumminkin, että tulee. Mua on huvittanu tällä viikolla se, että pari viikkoa sitten spämmäsin kaiken maailman keskustelupalstoja siitä, että apua mulla on tämmöinen ihastus, joka ei ikinä sano mitään kivaa mulle. Onko JSS-tapaus? Ihan tuntui, että parempi dumbata se ennen ku se dumbbaa mut. Nyt se onkin sitten laitellu semmosia kivoja viestejä, ja taas on epäluulot pinnassa: Mitähän se oikein meinaa, yrittääkö huijata?!

Tuli muuten näistä tutustumiskuvioista vielä mieleen, kun yksi espanjalainen tyyppi valitti, että täällä aina miesten pitää tehdä aloite. Sitten Dani sanoi siihen, että Amerikassa kyllä myös naiset tekee nykyään alotteita. Sitten ne tuijotti mua, että kummat Suomessa. Sanoin, että Suomessa ei oikein kummatkaan tee alotteita. Jenkki oli tyrmistyny, että miten te pääsette treffeille. No kun ei Suomessa hirveesti käydä kyllä treffeillä.
Sitten se espanjalainen muisti, että hänen kaveri oli ollu vaihtarina Norjassa, ja siellä tyylinä oli se, että mennään sinne bileisiin, missä on joku kiinnostava, juodaan hirveet kännit, mennään sänkyyn ja seuraavana päivänä teeskennellään, ettei mitään tapahtunu. Mutta sitten, että jos kiinnostus on aitoa, niin tuo toistetaan, ja sitten ehkä voi ruveta tapailemaan kunnolla.
En kieltäny enkä myöntäny, mutta kyllähän se vähän nauratti.