Ensin purkautuminen: Tää on ihan homopaska paikka. No miksi nyt niin? Koska kaupassa kaikki on niin epäselvää. Osa asioista punnitaan, osa on kappalehinnoiteltu, siis vihanneksista. Sitten jos ei satu vaikka tietämään kaikkien vihannesten nimiä saksaks, niin onkin kiva arvuutella niistä päällekkäin lätkityistä hintatiedoista, että mikähän tää olis, ja punnitaanko vai ei. Ja välillä jotain ihan tavanomaista asiaa ei vaan löydy. Ei ole olemassa, tai en vaan älyä, mihin se vois olla sijoitettu. Kaikki maksaa aivan helvetisti. En tajua yhtään, miksi Suomesta puhutaan, että se on niin kallis maa. Joo, olut on täällä halpaa, pitäis varmaan keskittyä siihen. Juustokin on edullista. Ja rasvaista. Niinku kaikki muukin. Oon lihonu parissa viikossa niin, ettei paskalle taivu, vai mites se menikään.
No joo. Tulin siis just äsken kaupasta, missä kulutin 35 euroa, enkä saanu edes yhden päivän ruokatarpeita, kun rupes niin vituttamaan. kassalla yritän taktikoida laittamalla jo hihnalle isot ja painavat asiat ensin. Joskus kassa sitten jostain syystä poimiikin niitä sieltä toisesta päästä ja kaikki jugurtit ja salaatit rusentuu, kun yritän paniikissa sulloa niitä kassiin, koska sitä pakkaustilaahan ei täälläkään tunnetta. En jaksa ymmärtää, miksi kaikki kaikki käytännölliset keksinnöt on karsittu Suomen ulkopuolella. Nostellaan niitä ruokia kärryyn ja kassalle ja takas kärryyn. Kuivatellaan astiota pitkin pöytiä ja märkiä astiapyyhkeitä lojuu mytyssä pitkin. Mikähän siinäkin on niin vaikeaa, jos sen ripustais suorana kuivumaan? Tämä ilmiö tosin tuntuu vaivaavan miehiä maassa ku maassa.
Kaikista vaikeinta on arkielämä. Ostokset, tiskit, tyynyt, keskellä huonetta pönöttävä roskapönttö. Mä ikävöin sanomalehtiä, etenkin viikonvaihteen iltapäivälehtiä. Että vois edes joskus kattoa vaan telkkaria. Mutta mitäs sitäkään kattomaan, kun kaikki on dubattu. Vaikka tuossahan se huutaa aamusta iltaan, tauoton saksankielinen rähinä päällä koko ajan. Mä mökötän korvatulpat korvissa joskus. Ja kun mä kerran kuuntelin Jukka Poikaa ja olin hyvällä tuulella, niin tää sanoo, että voitko laittaa sen pois, hän kaipaa hiljaisuutta. Ja sitä se myös sai. Suomeks en malta pitää mykkökouluja, mutta englanniks se on joskus kätevää, kun en kuitenkaan osais sanoa mitään erityisen nasevaa.
Joo. No, mutta on täällä ihan kivaakin ollu. Eikä me oikeesti olla pahemmin tapeltu, välillä kinasteltu. Nyt on ollu viime päivät tosi lämmintä ja mä oon ihan keväisissä tunnelmissa. Niin moni muukin. Tänään kaupungilla tuntui, että koko keskusta on oikein heränny eloon. Ihmisiä oli paljon enemmän ja katutaiteilijoita ja ties mitä kuljeksikoita. Mun saksan kurssi on ihan oopperatalon vieressä. Se on tosi mukavaa. Kävelen siitä aina Stephansplatzille, joka on ehkäpä Wienin pääaukio. Niitä yhdistävä kadunpätkä on ehdottomasti mun suosikki. Siinä on rinnakkain kalliita putiikkeja ja halpisketjuja, joten siellä liikkuu niin tavikset, kuin rikkaatkin turkispuuhkissaan. (täällä on tosi paljon turkiksia kaikilla.) (yksi päivä metrossa tulin niin iloiseksi, kun siellä oli mies kokopitkässä karkeakarvaisessa turkissa, en tiedä mikä susi se oli. Ja se vaan istui siinä sen näköisenä, että hänelläpäs onkin hirveän ruma turkki niskassa, eikä kiinnosta paskaakaan.) Paljon ihmisiä menossa metroasemalle, ja paljon turisteja. Nätti ja vilkas katu kaikin puolin. Välillä muistelen Madridin meteliä, ja ihmettelen, miten täällä on näin hiljaista. Olihan se tietty isompi kaupunki, mutta täällä on ruuhkassakin jotenkin hiljaista verrattuna siihen. Välillä oon ihan uupunu täällä, mutta kyllä Madrid oli silloin alussa isompi shokki. Nukuin varmaan 16 tuntia joka päivä, kun olin niin väsynyt siitä, miten kaikki siellä lävähti koko ajan päin näköä. Täällä on silleen hillitympää elämä.
Tänään sain myös yhden positiivisenkin kokemuksen, kun ostin saksaks postimerkin ja se myyjä ihan hymyilikin mulle.
Kurssilla on ollu hauskaa. Opettaja on mun mielestä tosi hyvä ja nyt kun ollaan jo viikko tunnettu, myös ryhmä on vähän rentoutunu, ja joskus jutellaan vähän jotain. Ei voi kyllä lakata hämmästelemästä, mitä tarinoita kaikilla onkaan. Kun kaikki kertoo perheestään, on vähän erilaista se, että ranskalaisella on yksi sisko, ja se, että nigerialaisella on 14. Slovakialaisella tytöllä olis yliopisto-opinnot kesken siellä, mutta ei varaa elää ilman töitä, joten nyt se on täällä ja painaa 13 tunnin yötyövuoroja discon bloggaajana. Maanantaisin clubi on onneksi suljettu. Ja se vaan sanoo, että nyt hän tekee tätä työtä ja opiskelee saksaa ja saa ehkä paremman työn. Tunnen itseni aika vellihousuks useinkin, kun itken, että kaupassa on niin raskas käydä. Tykkään kovasti olla siellä kurssilla, mutta en oikein osaa vaan silti jutella kenenkään kanssa. Oon aina hiljaa. Ja kun opettaja kysyy jotain multa, mutisen ja piipitän, koska oon epävarma siitä, miten asiat sanotaan. Kaikki varmaan ajattelee, että oon joku toivoton nyhverö. Toisaalta mitä siitä? Oon itse siinä mielessä tyytyväinen itseeni, että oon oppinu tosi paljon saksaa ja oon innoissani siitä. Välillä kyllä ällistelen myös omaa elämäntarinaani, koska en olis ikimaailmassa kuvitellu, että päädyn joskus omalla ajalla opiskelemaan suuresti vihaamaani saksaa, ja vielä pidänkin siitä. Kaikki ne koulutunnit, jolloin istuin pulpetissani korvat tiks lukossa ja tuijotin ulos ikkunasta vapauteen. Ja kun piti katsoa taulukosta miten menee datiivi ja akkusatiivi, sanoin vaan, että ei kiinnosta, en tajua, laalaalaa.
Toiseks parasta siellä kurssilla on se kreikkalainen Panayotis. Se on jotain niin kaunista. Oon ihan rakastunu siihen, siis semmoisella tavalla, miten fanitetaan jotain ihmistä. En muuten. Musta tuntuu, että yks ulkomaalainen mies on ihan tarpeeks tässä elämässä. Vaikka voisinhan mä seuraavaks opiskella kreikkaa Thessalonikissa. :) Ei vaan, sitä paitsi mä luulen, että se on ehkä homo.
Siis ei sillä, että sillä olis väliä.
Yks päivä opettaja kysyi siltä Kreikan tilanteesta ja se sanoi "Alles Scheisse."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti