Mikä se?

Ehkä mun ongelma täällä olemisessa on ollu se, etten oo tajunnu etsiä seuraa, joka olis enemmän itseni tasolla.
Eilen kadulla pikkulapsi osoitti pulua ja huusi äidilleen "Mikä?". Minä ja se lapsi tuijotettiin molemmat vaativasti sitä äitiä. No la palomahan se on, kyyhkynen. Mä olisin niin kovin mielelläni liittyny siihen seurueeseen, ja huutanu myös kaikesta, että mikä.
Mutta menin kumminkin metroon. Siellä pystyin seuraamaan pidemmän aikaa yhden tytön selostusta, koska sen joka kolmas sana oli sabeis, tiätsä. Ehkä löydän ystäväksi lopulta jonkun niinkuttelijan ja pysyn perässä.
Kiitokset myös sille keski-ikäiselle naiselle, joka näkytteli mun vieressä tuskallisen vaivalloisesti tekstiviestiään. Siinä viestissä se käytti rakennetta, jota olin vain hetkeä aiemmin päntännyt kielikurssilla. Noi on aina uskomattomia hetkiä. Oikeesti, puhuttekste oikeesti näin?

Arto lohdutti vähän aikaa sitten mun koti-ikävää sanomalla, että kohta on jo maaliskuu ja sitten onkin jo huhtikuu ja sitten onkin jo toukokuu ja sitten on kesäkuu ja pääsen pois. Sanoin, että on täysin naurettavaa olla vaihdossa ja vaan odottaa koko ajan, että se loppuu. Sitten tajusin, että itse tsemppaan itseäni olemaan täällä ajattelemalla, millaista on sitten kun oon jotain 45 vuotta. Jonain lauantai-iltana juon yhden lasin liikaa punkkua ja alan kuunnella espanjalaista musiikkia (ehkä Manu Chaota?) ja hyräilen, että silloin kun äiti oli nuori, niin äiti asui Espanjassa, se oli sitten ihanaa aikaa. Ja mun lapsia ei kiinnosta yhtään, koska nää asiat on kuultu tuhat kertaa ja mun mies ärtyy, koska siihen tämä ei liity ja olis tässä näitä hommiakin. Kumminkin meidän perhe matkustaa joskus lomalla Espanjaan ja mä puhun ruostunutta espanjaa ja käytän vanhentuneita sanontoja, ja kaikki on kiusaantuneita.

Taisteltava on.

Tänään oli kielikurssin loppukoe, joka meni itse asiassa ihan hyvin. Siihen kuului myös suullinen osio. Hämmästyin siitä, miten hyvin osasin kertoa asioita espanjaks kun kukaan ei huudellu siihen päälle, eikä puhunu samanaikaisesti eikä yrittäny arvuutella, että mitä meinaan sanoa. Ihan jopa kuulin oman puheeni ja ehdin vähän miettiäkin. Mutta eipä moinen tilanne täällä varmaan pääse toistumaan.
Sitten kävin maksamassa vuokran ja ostamassa säärikarvanpoistoainetta, eli kaikki kriittiset asiat on nyt hoidettu, ja viikonloppu voi alkaa.
Oli ihana päivä, aurinko paistoi niin lämpimästi, että ilman takkiakin oli kuuma.
Yleensä täällä on kumminkin selkeästi talvisempaa, minkä jouduin kertomaan Arto-raukalle, joka oli pakkaamassa lipokkaat mukaan.
Maailman ihanin Arto.