.... Meitsi siis. Tähän taas rummun päristyksiä aktiivisen bloggaamisen kunniaks. Hoh hoijaa. Mutta totta se on, että kaikesta ikävöinnistä ja kiroilusta ja sadattelustakin huolimatta päivät ja viikot vierii täällä kuitenkin kauhean nopeasti, ja en oo vaan saanu aikasiks kirjottaa.
Ensin oli kyllä vähän sitäkin, etten halunnu kirjottaa, koska ei ollu mitään hyvää sanottavaa oikein mistään. Mutta viime viikolla päätin, että nyt tää nyt valitus loppuu oikeesti.
Jees. Paljon on taas ehtiny tapahtua. Käytiin Lisan kanssa Mallorcalla, missä viihdyin. Etenkin siinä vaiheessa teki hyvää päästä vähän pois Madridista. Ei sillä, että jotenkin erityisesti vihaisin just Madridia, mutta myönnettävä se on, että välillä kaipaan vähän rauhaa. Mallorcalla ei ollu vielä turistikausi alkanu, joten oli oikein leppoisaa käppäillä ympäri Palmaa ja rantoja. puhumattakaan siitä, kun vuokrattiin auto ja päästiin oikeesti metsään. Ihanaa.
Mallorcan reissun jälkeen lähdinkin melkein samoilla silmillä mummon kanssa Teneriffalle. se oli oikein mainiota myös. Mummo valitti kovasti, että ei jaksa enää kävellä ja hän on niin vanha ja raihnainen ja tuskinpa hän jaksaa enää matkustaakin. Mutta annas olla kun tuli ensimmäiset kenkäkaupat vastaan, niin kukas juoksikaan ne kaikki läpi. Himoshoppailija mummohan se siellä oli poimimassa heti parhaat päältä. Tällä kertaa hyötyvänä osapuolena olin mä. Ah. Mikä voi olla parempi loma ku se, että joku ostelee kaikkea sulle ja itse voi vaan makoilla auringossa. "´Minä oon aina ollu liikeihminen, minä kyllä tiedän, mikä on muotia ja tyylikästä."
Kiitos ihanalle mummolle, mummoista paras on kyllä se.
Ja sitten tulikin Saara sekä Hanna N ja Sonja tänne. Oh boy. En viiti tänne kirjottaa kuinka monena iltana oonkaan ollu viime viikolla ulkona, ettei äiti ota välittömästi Skype-yhteyttä tänne päin, ja ala taas muistutella mua maailman vaaroista. Mutta sanotaanpa nyt niin, että aika monena. mutta oli kyllä hauskaakin. Maanantaina mentiin johonkin pieneen ja syrjäiseen homobaariin, jonka tiskin takaa löytyi ihana nainen, joka puhui täydellistä suomea. Se oli niin yllättävää, että hetken aikaa me kaikki vaan tuijotettiin sitä ällistyneinä, eikä osattu enää itse suomea. Se oli kuulemma lähteny joskus nuorena naisen perässä Suomeen ja siellä oppinu sekä suomea, että elämää... Siitä sais varmaan kiinnostavan jutun jonnekin. (Ainahan kuuluu ajatella kaikista ihmisistä ensimmäiseks sitä, miten niitä vois parhaiten hyödyntää.)
Sitten kun Saara lähti, olin keskiviikkona ulkona mun kämppisten kanssa. Pitsipöksy-Julien piti järjestää lettukestit täällä meillä, mutta sitten se ei uskaltanukaan, koska vuokraemäntä pisti meidät erityistarkkailuun. Se ei jostain syystä ilahtunu yhtään siitä, että meillä oli kavereita täällä majailemassa, mikä nyt on oikeesti ihan naurettavaa. Mitä se sille kuuluu, jos jollain on vieras muutaman päivän omassa huoneessaan. Mutta joka tapauksessa ei lettubileitä. Paitsi, että me syötiin sitten niitä lettuja omalla porukalla täällä kotona ja juotiin myös hieman valkkaria ja ranskalaiset oli siitä kauhuissaan, että nyt varmaan pidän niitä ihan alkoholisteina. Juu juu, siitähän ranskalaiset just tunnetaankin, että ne on kauheita sikailijoita. Ja vielä baariinkiin ne elostelijat tahtoi. Siellä oli ihan kivaa niitten kanssa, vaikka siinä kyllä todellakin kävi niin, että ne vaan puhui koko ajan sitä ranskaa, enkä ymmärtäny oikeastaan paljonkaan (no mutta jotain kumminkin, mikä oli tosi positiivista, koska ranskan opinnoista on kumminkin vierähtäny jo kuus vuotta). Ja mua kyllä korpes se, että ne on kaikki niin tyylikkäitä koko ajan. Mä oon ku mikäkin Homsu niitten rinnalla, jopa kotonakin. Ei nähdä mua täällä kipittämässä pitsipöksyissä, vaan aina oon kauheissa virttyneissä verkkareissa.
Seuraavana päivänä yritin todistettavasti kieltäytyä lähtemästä ulos enää, mutta sitten viestitteli Lisa, joka iski halpamaisesti pöytään yhden hyvän valttikortin ja heikko mieli taipui. Mutta en tiiä olisinko lähteny, jos olisin tienny, mitä käy. Tai no, tietenin olisin. Hoh-hoijaa. Kaikkihan lähti siitä, kun mun lompakko varastettiin noin seittemän minuuttia sen jälkeen, kun olin tullu baarin ovesta sisään. En tajua, miten ne sai sen. Siellä baarissa oli ihan tajuton tungos, ja senkin takia pidin koko ajan kädellä kiinni mun laukusta vielä sen lisäks, että se oli hihnalla hirtettynä tossa ihan mun edessä. Mutta niinpä vaan kun menin tilaamaan tiskille, ei enää lompakkoa ollu. Juoksin epätoivoisena kotiin ja toivoin, että se olis vaan unohtunu, mutta eipä tietenkään.
Ratsattu lompakko kyllä löytyi sitten sieltä baarista, mutta rahat ja pankkikortit meni. Ihan kiva tietty, että muut kortit, kuten ajokortti ja opiskelijakortti tuli takas, mutta otti kyllä pikkasen aivoon silti. Se taas johti siihen, että olin yhden drinkin ja pienen hauskuutuksen tarpeessa, mikä taas johti siihen, että liityttiin kesken kaiken johonkin pubcrawling -porukkaan (ilmasiks sentään), mikä taas johti siihen, että lähdettiin jatkoille, mikä taas johti siihen, että tulin kotiin klo 11 aamulla! Ihme, että vanhakin vielä jaksoi. Oli kyllä hämärää ja hauskaa, vaikka aamulla lähdinkin noistakin bileistä ovet paukkuen kuten aina. Late night (morning) drama!
Oi oi. Ja olihan sitten vielä ne kaikki muutkin bileet. Ja yksikin tosi kiva juttu, mutta en tiiä kertoisko siitä tänne. Mutta sanotaanpa vaikka niin, että ei täälläkään vaihdossa nyt aina ihan hirveetä oo, vaan välillä aika ihanaakin.
Viime viikkoina on tapahtunu muutenkin kaikenlaisia mullistuksia, joiden takia oon ollu tosi masentunu ja surullinenkin. On vaikea elää epätietoisuudessa, mutta on vaikea myös tehdä mitään kunnollisia päätöksiä täältä käsin. Mutta kaikkien näitten jyristysten jälkeen tein semmoisen tietoisen päätöksen, että mun pitää nyt lopettaa tää rypeminen. Oikeesti tää aika kuluu niin nopeesti täällä ja en mä tullu tänne masistelemaan ja miettimään Suomea koko ajaks. Mun elämä on nyt näiden parin kuukauden ajan kumminkin täällä, ja tän lyhyen ajan aion kyllä elää itelleni, kuten olin aikonukin, enkä miettien kenenkään toisten kriiseilyjä, etenkin jos on todennnäköistä odottaa, että kriiseilyt jatkuu myös mun Suomeen paluun jälkeen tai jos niihin on jo menny multa helvetin monta vuotta. Että terveisiä vaan.
Mutta siis joka tapauksessa päätin, että hankin nyt kaveripiirin täältä ja rupean hommailemaan kaikkea hauskaa. Kummatkin suunnitelmat on hyvässä vauhdissa.
Tänään koulussa sain kontaktia jopa paikallisiinkin, kun yhdet tytöt pyysi tarjos mulle kyydin kotiin. Se oli kyllä aika kauheeta, koska kuski ajoi kauheaa kyytiä sukkuloiden kaistalta toiselle Madridin ruuhkissa, ja sen lisäks tietenkin heilutti käsiään laajasti ilmassa, koska puhuahan ei voi, jos ei samalla elehdi ihan hulluna. Mutta tosi kiva kumminkin.
Aion yrittää myös panostaa nyt opintoihin, tosin semmoinen hankaluushan siinä kyllä on, etten tajua yhtään mitään luennoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti