Eilen oli, kuten tunnettua, perjantai, ja lähdin kielikurssikavereiden kanssa Madridin yöelämään. Valmistauduin koitokseen nukkumalla koulun jälkeen viisi tuntia. Sitten ryntäsin kauheella kiireellä tapaamispaikalle Solin karhulle, missä sainkin seisoskella hyvän tovin yksikseni. Dorka suomalainen.
Mä luulin, että ohjelmassa olis ihan tavallista juhlintaa, mutta muut olikin päättäny, että osallistutaan pub crawlingiin. No, mikäs siinä. Mulle ei kyllä oikein ikinä selvinny, että kuka sen tarkalleen ottaen edes järjesti, mutta maksoin mukisematta kymmenen euroa humaltuneelle irlantilaiselle, ja seurasin mölisevää bilettäjälaumaa pitkin Madridin keskustaa.
Ohjelmaan kuului kolme pubia ja yks yökerho, mutta henk. koht. en kyllä tajua, että mitä eroa noilla olis muka kuulunu olla. Pubitkin oli ahtaita paikkoja, joissa laservalot risteili ja helvetillinen discojumputus soi todella lujalla. No, vähän voitelua koneistoon ja sekaan vaan. Totta puhuen en kyllä ite ollu yhtään päissäni, olis ehkä kannattanu olla, nimittäin noi baarit oli tosissaan ahdistavia.
Etukäteen olin lähes varma, että päädyn lopulta eksyneenä harhailemaan jonnekin sivukujille, kun kukaan ei muista kaivata mua, mutta tällä kertaa jenkit yllätti ja ihan jopa muisti välillä sanoakin mulle jotain. Ja mulla oli oikeesti ihan kivaa. Jotenkin vaan hämmentää niitten kanssa, kun itse nyt olin ihan normaali oma itseni ja sitten ne hoki vuoron perään, että "Emi, we love you, you are always smiling." ja "Emi, are you sure you are ok and havin fun?" En tienny, että onko mun käytöksessä jotain epäilyttävää. Ehkä on. Oikeesti oli ihan hauska ilta, mutta ei mun tyyliin kuulu tietenkään koko ajan hihkua ja julistaa rakkauttani kaikille. Aika paljon kyllä vaan seurasin sivusta yksinäni, kun kaikki muut mennä hyöri siellä ja tutustui uusiin "ystäviin" eli kauan kaivattuihin spanish boyseihin.
Mitä tulee miehiin täällä, niin se ei muuten tunnu olevan yhtään totta, että vaaleus olis jotain valttia täällä. Muhun kiinnitetään täällä ihan yhtä vähän huomiota ku Jyväskylässäkin, eli juuri kukaan ei tuu puhumaan mulle, ja nekin jotka tulee, on ollu kiinnostuneita siitä, että mistä oon kotoisin. Kun kerron, että Suomesta, ne kyselee matkailuvinkkejä. Mutta mikäs siinä. Sitä paitsi täällä on niin uskomattoman hyvännäköisiä naisia, että kuka mies nyt jotain hiusten väriä ees kattoiskaan.
Jenkit kyllä tais saada kaipaamaansa actionia sillä saralla, yks lähti jonkun miekkosen mukaankin, vaikka sitä kovasti kyllä yritettiin estellä. Toivottavasti siinä ei käyny mitään. Kuuntelin sivukorvalla mitä sekin mies sitä Melissa-raukalta kyseli ja hän vaan yritti vastailla, ja olin ihan tyytyväinen, etten oo enää ite 19-vuotias. Vaikka senpä takia varmaan saankin istua ihan yksikseni kun oon kyyninen vanha ämmä. Mutta hyvä niin.
Kotiin lähdettiin siinä viiden aikoihin. Jotkut aikoi odottaa tunnin metron aukeamista, mutta mä päätin kävellä kotiin, kun matka oli niin lyhyt. Yks niistä jenkeistä, Matt, lähti samaan suuntaan ja kysyi, että haluanko, että se saattaa mut kotiin. Sanoin kumminkin, että pärjään ja se vaikutti huojentuneelta. Oli kyllä vähän epämukavaakin sitten kumminkin, kun lähdin kotiin päin, ja vähään aikaan en ollu ihan varma, että mihin oon menossa. En viittiny levittää mitään karttaa siinä keskellä tietä, vaan yritin vähän kaulaliinan alla vilkuilla sitä. Tietenkin joku musta mies bongas, että tuolla menee joku hämmentynyt naisihminen ja lähti seuraamaan mua. Sanoin, että en ymmärrä espanjaa, mutta sitten se yritti englanniks. Siihen en vastannu mitään, mutta se vaan seuras mua. Alkoi oikeesti ottaa päähän, kun pelkäsin, että kävelen koko ajan väärään suuntaan. Lopulta sanoin sille suomeks, että no mistähän säkin muka haluat noin kovasti jutella, ja se sanoi "Oh" ja sulautuu mustaan Espanjan yöhön. Ja mä huomasin olevani just omalla kotikadullani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti