Vuoristoratailua

Täällä taas. Aika kuluu toisaalta jotenkin hirveän nopeasti täällä, päivät menee ihan hujauksessa, vaikkei edes mitään erikoista tekis.

Kerrataanpa nyt siis taas.

Tylsän perjantain jälkeen oli ihan kiva lauantai. Oltiin sen kielikurssin kanssa päiväretkellä Avilassa, joka on keskiaikainen kaupunkin reilun tunnin ajomatkan päässä Madridista. Mua ei etukäteen hotsittanu toi reissu paljon yhtään, mutta loppujen lopuks siellä oli varsin mukava käppäillä. Ei ollu tungosta ja oli mukavan hiljaista. Suomalaisen sielu sai lepoa, etenkin kun kaupunki on vielä tunnettu siitä, että siellä on aina kylmä. Ihanan virkistävää! Olis tosin ollu vielä hiljaisempaa siellä, ellei jenkit olis koko ajan kälättäny siitä, miten ne jäätyy ja niiden kädet on kuoliossa. Siellä oli siis -5 astetta pakkasta ja jengillä tyyliin kahdet farkut päällekäin ja viis paitaa. Mariokin yritti niille useampaan kertaan sanoa, että aistitteko tämän mystisen tunnelman täällä, mutta en tiedä aistiko ne mitään siinä sähläämisen ohella.
Käytiin semmosessa isossa kirkossakin, missä oli kuvaaminen kielletty ja  kovalla äänellä puhuminen, koska se on pyhä paikka, niin nää vaan laittoi salaman pois päältä ja räpsi kaikkea. Haha, huvittavan näköinen Jeesus. Oh Shit, mun sormet paleltuu. Mua rupes jo ärsyttämään toi.
Ne on muutenkin tyhmiä ton valokuvaamisen kanssa. Nyt ne on vakuuttuneita siitä, että mä oon joku pro-kuvaaja (mitä en siis todellakaan ole), koska tietenkin yritän sommitella mahdollisimman hyvän kuvan. Tekis mieli antaa yks vinkki: PYSÄHDY kun otat sen kuvan. Nää vaan räiskii kävelyvauhdissa menemään.
No, mikäs siinä, sopii mulle tämmöinenkin kunnia-asema.
Avilassa käytiin myös syömässä aamulla churroja, eli espanjalaisia "munkkeja" joita dipataan kaakaoon. Se churro on kyllä yllättävän suolaista (ja sairaan rasvaista) ja kaakao taas on puolestaan pikemminkin suklaakeitto. Ihan käsittämättömän paksua tavaraa. Mutta kyllä tolla setillä varmaan suonensa sais tukittua.
Iltapäivällä syötiin pahaa ruokaa kahvilassa. En oo vielä täällä päässy oikein syömään mitään kunnollista espanjalaista ruokaa. Tapaksia toki, mutta muu syöminen on ollu tommosta ranskalaiset leivitetyn kananpalan kanssa -osastoa. Koulussa opin viime viikolla, että Madridin perinneherkku on Los Callos. Callo on suorana suomennoksena 'känsä' tai 'kovettuma' ja toi ruoka on siis jonkinlainen pötsi, jossa on pilkottuna muutkin lehmän elimet. Yök. En oo enää läheskään yhtä innoissani, kun näen, että jossain on aitoa madridilaista ruokaa tarjolla, vaikka opettaja vakuuttikin, että toi on hyvää.

Illalla hengasin ensin Anitan ja kahden sen Suomesta visiitille tulleen kaverin, sekä parin muun suomalaisen kanssa. Puheenaiheena paikallisten tapojen ällistely. Toisaalta ihan mukava niitä on päivitellä suomeks. Sitten minä ja yksi toinen suomalainen tyttö lähdettiin jenkkien bileisiin. Ne oli jossain baarissa, joka oli ihan täyteen ammuttu, ja oikeastaan heti, kun päästiin sinne, ne sanoikin, että vaihdetaan Bigglesiin. Mentiin sitten taas sinne, oli ihan ok, mutta ei mitään erityisen hauskaa kumminkaan. Sunnuntaina olin kuitenkin niin poikki, että nukuin vaan koko päivän, vaikka muut meni museoihin ja kirppikselle. Ei voi jaksaa.
 Olisin ollu ihan valmis makaamaan aloillani koko päivän, mutta illalla mulle soitti Sarah Jolly, jolla oli synttärit. Se pyysi tapakselle, ja en viitsiny kieltäytyä, kun sillä oli muutenkin niin rankkaa, kun se täytti 20 eikä oo enää teen. :((((
Siellä tapaksella oli ihan ok, mutta sitten joku tietenkin ehdotti, että pitäiskö nyt kumminkin pyörähtää baarissa, kun on Sarah Jollyn syntymäpäivä. Baarissa sitten joku ehdotti, että pitäiskö nyt kumminkin meidän kaikkien ottaa tequilat kun on Sarah Jollynm syntymäpäivä. Siitähän se ajatus sitten lähtikin, mutta oli kyllä tosi hauskaa. Tulin vasta aika myöhään yöllä kotiin. Ja joo, en jaksanu mennä maanantaina kouluun.

Menin sen sijaan el Corte Inglesin ruokaosastolle ja ostin kaikkea kaipaamaani, kuten sitä oikeeta maitoa ja semmosta Realin tapaista ruisleipää. Siellä oli tosi kallista, mutta ehdottomasti olo kyllä koheni, kun sain hankittua noita perustarvikkeita.

Eilenkin oli ihan normipäivä, mutta tosi raskasta jotenkin. Koulussa oli pistarit verbien perfekti muodoista, ja vaikka mä osaan ne kyllä, koin ihan totaalisen black outin, enkä muistanu yhtään, että mikä juttu se olikaan. Se meni siis ihan päin helvettiä. Sitten en muutenkaan tajunnu kunnolla, mitä puhuttiin, ja tuntui, että saan jonkun paniikkikohtauksen, kun koko ajan se opettaja vaan puhuu ja puhuu mulle, ja mä en kerta kaikkiaan ymmärrä, ja sitten siinä tilassa en saa edes englantia ulos, ja koko ryhmä vaan tuijottaa, että sano nyt jotain. ÄÄH. Sitten kun aloin hermostua, niin menetin keskittymiskykyni kokonaan ja kaikki alkoi vaan mennä semmoseks mössöks mun päässä, ja tuntui, ettei se lopu ikinä.
Kun pääsin vihdoin kotiovesta sisään ja omaan huoneeseen aloin vaan parkua saman tien. Välillä tuntuu niin raskaalta, kun ei voi kunnolla ymmärtää mitään eikä saada muita ymmärtämään. Se vaatii semmosta tiettyä "whatever" -olotilaa, jossa ei suhtaudu mihinkään niin hirveän vakavasti. Mutta heti jos sitten kumminkin joku asia liikuttaa tavalla tai toisella, niin se on ihan uskomattoman turhauttavaa, kun on niin voimaton tekemään tai sanomaan mitään. Jotenkin tuntuu, että on vanki sekä vieraassa paikassa, että omassa itsessään.
Itkin eilen melkein koko illan, koska sitten kun se paha mieli vielä saa valtaansa, eikä oo ketään ystävää, joka tulis ja piristäis, niin siitä on niin vaikea päästä ylös. Jotenkin sitä tuntee olevansa niin kaukana, vaikka voi puhua Skypessä ja chattailla netissä.

Mua on tässä kulttuurishokkien ja väärän maidon kanssa kamppaillessa ahdistanu kovasti myös työkuviot kesän osalta. En oo ollu tänäänkään koulussa, koska jumituin aamulla koneelle lähettämään sähköposteja  "Hei, miten kesätoimittajavalinnat etenevät? Olisin edelleen kovasti kiinnostunut työskentelemään teillä!" ja miettimään, että mihin muualle hakisin. Tääkin on jo edistystä siihen, että eilen illalla päätin lyödä hanskat tiskiin lopullisesti.
Mutta nyt kumminkin on hyvä fiilis, koska mulle soitettiin sieltä Etlarista, että sittenkin olis järjesteltävissä kesäpätkä sieltä. Pääsen siis heinä- ja elokuuks sinne. Tietenkin nyt saa rahaa saamatta parilta viikolta, mutta toisaalta henkiseltä kantilta on ihan kiva, kun on aikaa järjestellä asioita vaihdon jälkeen ja saapahan kerrankin viettää kunnon juhannuksen!
Tuntuu, että iso taakka vierähti harteilta nyt. Ja sanomattakin selvää, että Etlari on aina ollu yks mun toivetyöpaikoista, joten olen melko innoissani. Seuraavaks voinkin aloittaa sen ahdistelun siitä, että nyt ei sais mokata sitten siellä. Mutta ehkä yritän ensteks keskittyä nyt tähän vaihtoelämään, kun muut hommat on kohtuullisen reilassa.

:)